*

Politiikan pelastusblogi Politiikan pelastaminen jatkuu osoitteessa pilvitorsti.fi

SDP:n vaihtoehtobudjetissa kasvu kuuluu kaikille

Tänään julkaistaan Sdp:n vuoden tärkein kokoava näkemys siitä, mitä Suomessa tehtäisiin, millaisia asioita painotettaisiin, jos Sdp johtaisi Suomea.

Kyseessä on vaihtoehtobudjetti.

Pidän asiakirjaa tärkeänä. Se on sananmukaisesti vaihtoehto. Samalla se on eduskuntaryhmälle kokonaisuus, joka sitoo yhteistä työtä ja kirkastaa tavoitteita.

2018 Sdp:n vaihtoehtobudjetin linjan mukaan nykyisessä tilanteessa talouspolitiikan päähuomion on oltava kolmessa asiassa: tarvitaan uudistuksia, tarvitaan kasvua ja tarvitaan oikeudenmukaisuutta. Kasvu kuuluu kaikille.

Käytännössä panostamme isosti koulutukseen ja tutkimukseen. Asuntoihin ja infraan. Eheään koulutuspolkuun ja toisen asteen koulutukseen kaikille. Haluamme korjata järjettömät koulutusleikkaukset. Huomioimme kaikkien heikoimpaan asemaan jääneitä kuten pienituloisimpia eläkeläisiä ja opiskelijoita.

Siinä muutamia omia keskeisiä tavoitteita. Samoin ymmärrys tieteen – sekä yliopistotutkimuksen että soveltavan – merkityksestä tulevaisuudelle.

Vaihtobudjetissa lähdetään siitä, että politiikan on vahvistettava ihmisten luottamusta. Politiikan on oltava oikeudenmukaista. Politiikan tulee vahvistaa uskoa tulevaisuuteen.

Eduskuntakeskustelu kaikkien oppositiopuolueiden vaihtoehdoista käydään keskiviikkona klo 14 alkavassa täysistunnossa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

"2018 Sdp:n vaihtoehtobudjetin linjan mukaan nykyisessä tilanteessa talouspolitiikan päähuomion on oltava kolmessa asiassa: tarvitaan uudistuksia, tarvitaan kasvua ja tarvitaan oikeudenmukaisuutta. Kasvu kuuluu kaikille."

Ylimalkaiset toteamiset kaikuvat kuuroille korville!

Kun konkretia puuttuu, myös minä voin huutaa: uudistukset, kasvu, oikeudenmukaisuus!

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Tuo sama koskee koko oppositiota. Pitäisi saada kepu,kok budjettiensa taakse .Muuten ne on vain tyhjiä ehdotukia vähemmistöltä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset