Politiikan pelastusblogi Politiikan pelastaminen jatkuu osoitteessa pilvitorsti.fi

Lukiolaki: Työrauha, yleissivistys, yhteisöllisyys, toisen asteen kehittäminen ja ET-opetus

Lukiolain käsittely saatiin valiokunnassa tänään valmiiksi, koko eduskunnan julkinen käsittely lähiviikkoina.
Käsittelyn yhteydessä olen painottanut muutamaa periaatetta.

Lukion yleissivistävä lähtökohta vain korostuu muuttuvassa maailmassa. ”Ajattelun taito ei vanhene”, kommentoi historian- ja yhteiskunnallisten aineiden opettajien liiton edustaja valiokunnassa.

Koulut tarvitsevat työrauhan ja mahdollisuudet vahvistaa yhteisöllisyyttä. Opettajia on kuormittanut viime vuosina jatkuvien muutoksien paine, joka heijastuu myös opetukseen ja oppilaisiin. Nyt tämän lain voimaantulon jälkeen tilanne on syytä rauhoittaa ja lain edellyttämä opetussuunnitelmatyö nähtävä juuri tehtyä työtä täydentävänä.

Laki on osa toisen asteen kokonaisuutta yhdessä ammatillisen koulutuksen kanssa. Jatkossa on tärkeää varmistaa, että toista astetta viedään eteenpäin ja resursoidaan niin, että toisen asteen suorittaminen on todella mahdollista kaikille. Tässä asiassa nykyhallituksen näkemys on ollut erilainen. Ammatillisen reformi ja lukiolain uudistus on tehty täysin erillisinä.

ET-opetuksen osalta esitimme muutosta, joka toisi kaikki lukiolaiset tasa-arvoiseen asemaan ja mahdollistaisi ET-valinnan kaikille lukiolaisille riippumatta siitä, mihin uskontokuntaan kuuluu. ET ei ole uskonto-aine, vaan maailmankatsomusaine. Asia tulee äänestettäväksi salissa.

Lue blogikirjoitukseni (6.4.2018) aiheesta: Lukioihin tarvitaan nyt työrauha ja opettajille aikaa opettaa

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

Lukio-opettajan näkökulmasta voin kommentoida kahdella sanalla: juuri näin.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Esittelet tärkeitä näkökohtia. Sekä nuorimpien että vanhimpien koululaisten tilannetta on kohennettava. Maailman PISA-valiolla on vielä paljon parannettavaa. Jaksamista opettajille.

Toimituksen poiminnat